Joskus on vaikea keksiä lahjaa ihmiselle, jolla on jo kaikkea, tai kaipaa edullista, mutta ajatuksella tehtyä lahjaa. Silloin kannattaa tehdä ihana keksiainespurkki, jolla lahjan saaja voi valmistaa itse tuoreita keksejä.
Keksipurkin voi valmistella jo hyvissä ajoin etukäteen, ja suklaa-aineksia vaihtelemalla saat eri vuodenaikoihin sopivia lahjoja. Tämän reseptin ohjekuvassa on käytetty joulun alla myytäviä vihreitä ja punaisia Smarties-rakeita. Rakeet voi korvata suklaarouheella tai suklaa- ja pähkinärouheen sekoituksella. Purkki kannattaa pakata mahdollisimman tiiviisti, jotta kerrokset pysyisivät kauniisti erillään. Purkkia ei myöskään kannata ravistella tai heitellä. Resepti on mitoitettu vähintään 700 ml lasipurkille, Tinse-purkki on kuin luotu tähän :)
Ainekset yhteen purkkiin:
Sekoita ensin vehnäjauhot, ruokasooda, vaniljasokeri ja suola yhteen. Lado sitten jauhoseos, sokerit ja suklaarakeet kerroksittain purkkiin niin, että päällimmäiseksi jää värikkäät suklaarakeet. Sulje purkki tiukasti ja kiinnitä mukaan kortti, johon olet kirjoittanut alla olevat valmistusohjeet lahjan saajalle:
Suklaakeksit (12 keksiä)
Sisältö: Vehnäjauhoja, leivinjauhetta, ruokasoodaa, sokeria, vaniljaa, suklaata.
Lisäksi tarvitset: 115 g voita, 1 kananmuna.
Valmistusohje:
Anna jäähtyä hetki ja nauti!